|
|
|
|
Marttila on
loistava Marttila soveltuu ryhmien majoitukseen, tiloja riittää 30 henkilölle. Se on ihanteellinen paikka myös leirikoulujen ja monenlaisten pienten tai suurten yritys- sekä yksityistilaisuuksien järjestämiseen. Päärakennuksen lisäksi pihapiiristä löytyy mm. majoitusrakennus, kokous- ja juhlatila, kesäkahvila, grillikatos, savusauna ja tavallinen rantasauna. Löylytellä voi valinnan mukaan myös kahdessa sisätiloissa sijaitsevassa saunassa. Saunomisen lomassa voi vilvoitella uimalla Palijärvessä ja järven saatua jääpeitteen piristystä tuo pulahdus avantoon. Talvisaikaan ikimuistoisen elämyksen saa myös ulkokylpypaljussa, jossa on nautinnollista olla kovallakin pakkasellakin. Paljuun mahtuu kerrallaan kahdeksan henkilöä, joten se on mukava ja yhteishenkeä nostattava elämys pienelle ryhmälle. Elämyspalveluja ajatellen Marttila on ihanteellinen paikka. Tilaan kuuluu laaja maa-alue, jonka metsikössä voi vaikkapa pelata hauskaa paintballia, kotoisammin värikuulasotaa. Myös mönkijäseikkailut luonnistuvat mainiosti tilan omalla alueella ja moottorikelkkauralle pääsee aivan pihapiirin tuntumasta. Uutta Marttilassa: pienriistan metsästysmahdollisuus (vesi- ja metsäkanalinnut, jänis yms.), kysy lisätietoja! Saatavilla myös PuulaGolfin pelilippuja! Marttilan rakennusten esittely:
Majoitusrakennus
Kokous-/juhlatila
Navetta/Hevostalli Grillikatos, rantasauna
Kesäkahvio
Näin löydät perille:
Tiedustelut ja varaukset: |
Grillikatos ja kokous-/juhlatila
|
|
|
|
|
|
|